19.11.2015

Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomio 23.2.2012

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta kahdesta perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Syytteen mukaan A oli turvapaikanhakumenettelyssä antanut totuudenvastaisia tietoja syntymä- ja kotipaikastaan sekä klaanitaustastaan. Keskeisenä syytettä tukevana näyttönä syyttäjä vetosi A:lle yksityisen yrityksen toimesta tehtyyn kielianalyysiin ja sitä koskevaan lausuntoon, jonka laatijaa ei ollut nimeltä yksilöity.

A kiisti antaneensa totuudenvastaisia tietoja ja vaati, että syyte hylätään. Lisäksi hän asetti kielianalyysilausunnon kyseenalaiseksi, koska hänellä ei ollut ollut mahdollisuutta kuulla lausunnon laatijaa.

Käräjäoikeus katsoi, ettei estettä kielianalyysilausunnon huomioon ottamiselle ollut siitä huolimatta, ettei A ollut voinut niin mahdollisesti halutessaan kuulustella lausunnon laatijaa tämän henkilöllisyyden jäätyä tuntemattomaksi. Käräjäoikeus tuomitsi A:n kahdesta perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä yhteiseen 40 päiväsakon rangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Marja Lehtimäki.

Kouvolan hovioikeuden päätös 29.8.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään. Valituksessaan A katsoi käräjäoikeuden oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 1 momentin vastaisesti ottaneen huomioon kielianalyysilausunnon. Lisäksi A katsoi, että hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu, koska hänet oli tuomittu sellaisen kirjallisen lausunnon perusteella, jonka laatijan luotettavuutta hän ei ollut voinut kyseenalaistaa. Valituksessaan A nimesi uutta henkilötodistelua, jonka tarkoituksena oli horjuttaa kielianalyysilausunnon luotettavuutta.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että A:n valitus hylätään. Syyttäjän mukaan käräjäoikeus oli arvioinut oikein asiassa esitettyä näyttöä ja sen sallittavuutta.

Ennen pääasian ratkaisemista antamassaan kirjallisen todisteen vastaanottamista koskevassa päätöksessä hovioikeus katsoi, että asiakirja ei ollut oikeudenkäynnin varalta annettu kirjallinen lausuma vaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 55 §:ssä tarkoitettu asiantuntijalausunto, johon asianosainen nojautuu ja johon sovelletaan todistajaa koskevia säännöksiä. Lausunto oli siten voitu antaa lähtökohtaisesti kirjallisena, mutta lausunnon antajaa olisi tullut voida kuulla tuomioistuimessa myös suullisesti. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska lausunnon antajan henkilöllisyys ei ollut tiedossa. Hovioikeus katsoi, että kysymys oli niin sanotusta anonyymistä todistelusta. Viitaten muun muassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 28 §:n 1 momentin säännökseen, jonka mukaan todistajan on ilmoitettava muun ohella nimensä, hovioikeus totesi, ettei anonyymi todistelu ollut sallittua. Koska lausunnon laatijan henkilöllisyys ei ollut tiedossa, häntä ei voitu kutsua tuomioistuimeen eikä hänelle voitu tehdä hänen ammattitaitoaan, esteettömyyttään tai muita lausunnon luotettavuutta ja todistusarvoa koskevia kysymyksiä. Näillä perusteilla hovioikeus päätti, ettei kielianalyysilausuntoa hyväksytä asiassa todisteeksi.

Päätökseen ei saanut hakea erikseen muutosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Palmgrén, Marja-Leena Honkanen ja Tuomo Kurki. Esittelijä Anne Miettinen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 18.12.2012

Hovioikeus toimitti pääkäsittelyn, jossa kuultiin vastaajaa todistelutarkoituksessa. Syyttäjä vetosi A:ta koskevaan Maahanmuuttoviraston päätökseen.

Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi antanut kysymyksessä olevissa viranomaismenettelyissä vääriä tietoja, ja hylkäsi syytteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Palmgrén, Marja-Leena Honkanen ja Tuomo Kurki.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Asiassa on riidatonta, että vastaaja A on syytteessä tarkoitetuissa viranomaismenettelyissä 7.11.2008 ja 29.1. - 11.3.2009 kertonut syntymä- ja kotipaikakseen Etelä-Somaliassa sijaitsevan Afgoyen ja kuuluvansa Asharaf-nimiseen klaaniin. Perätöntä lausumaa viranomaismenettelyssä koskevan rikostunnusmerkistön täyttymisen kannalta asiassa on kysymys siitä, ovatko A:n ilmoittamat tiedot olleet vääriä.

2. Syyttäjä on keskeisenä syytettä tukevana näyttönä vedonnut A:lle 27.10.2010 yksityisen yrityksen toimesta tehtyyn kielianalyysiin ja sitä koskevaan lausuntoon. Analyysi on suoritettu vastaajan ja yrityksen välillä käydyn, tallennetun 16 minuutin pituisen keskustelun perusteella. Lausunnon mukaan yrityksessä työskentelevä kielianalyytikko on analysoinut A:n käyttämää kieltä ja murretta sekä tarkistanut hänen tietämystään kotipaikakseen väittämästään alueesta ja sen tavoista. Lausunnon johtopäätöksenä todetaan, että analysoitava henkilö puhuu somalia, joka selvästi ei ole peräisin Etelä-Somaliasta ja on selvästi peräisin Luoteis-Somaliasta. Analyysin on tarkistanut ja hyväksynyt yrityksessä työskentelevä kielitieteilijä. Analyytikkoa tai kielitieteilijää ei ole lausunnossa mainittu nimeltä mutta heidät on yksilöity yrityksen sisäisillä tunnisteilla. Lausunnosta ilmenee heidän taustansa, koulutuksensa ja työkokemuksensa.

3. Käräjäoikeus on katsonut, ettei estettä analyysin huomioon ottamiselle kirjallisena todisteena ole siitä huolimatta, ettei vastaaja ole mahdollisesti niin halutessaan voinut kuulustella analyysin tekijää hänen henkilöllisyytensä jäätyä tuntemattomaksi. Valituksessaan hovioikeudelle A on vaatinut syytettä hylättäväksi ja katsonut lausunnon olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:ssä tarkoitettu oikeudenkäynnin varalta annettu kirjallinen lausuma, jonka huomioon ottaminen todisteena on lähtökohtaisesti kiellettyä. Lisäksi A on valituksessaan katsonut, että hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on loukattu, kun asiassa on päädytty syyksilukevaan tuomioon sellaisen kirjallisen lausunnon perusteella, jonka laatijan luotettavuutta vastaaja ei ole voinut oikeudenkäynnissä kyseenalaistaa. A on nimennyt valituksessaan hovioikeudelle uutta henkilötodistelua, jonka tarkoituksena on ollut horjuttaa kielianalyysin luotettavuutta. Syyttäjä on vastauksessaan kiistänyt vastaajan muutosvaatimukset ja katsonut käräjäoikeuden arvioineen oikein asiassa esitettyä todistelua ja sen sallittavuutta.

4. Hovioikeus on päätöksessään 29.8.2012 katsonut, että kielianalyysilausunto on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 55 §:ssä tarkoitettu asianosaisen nimeämä asiantuntijalausunto, johon sovelletaan todistajaa koskevia säännöksiä. Koska kielianalyysin laatijan henkilöllisyys ei ole ollut tiedossa, eikä häntä ole siten voitu kuulla suullisesti tuomioistuimessa, hovioikeus on katsonut, että kysymys on niin sanotusta anonyymista todistelusta, eikä ole hyväksynyt kielianalyysilausuntoa todisteeksi. Hovioikeus on tuomiollaan 18.12.2012 hylännyt perätöntä lausumaa viranomaismenettelyssä koskevat syytteet.

5. Asiassa on syyttäjän muutoksenhakemuksen johdosta kysymys ensinnäkin siitä, voidaanko nimeltään tuntemattomaksi jääneen henkilön laatimaa kielianalyysilausuntoa käyttää asiassa todisteena. Lisäksi asiassa on arvioitava, onko hovioikeus menetellyt virheellisesti, kun se ei ole ennen lausunnon huomioon ottamista koskevan ratkaisun antamista selvittänyt tai kehottanut syyttäjää selvittämään lausunnon antajan henkilöllisyyttä. Siinä tapauksessa, että hovioikeuden menettelyn ei voida katsoa johtavan tuomion poistamiseen ja asian palauttamiseen hovioikeuteen, tulee arvioitavaksi vielä se, onko asiassa esitetty riittävä näyttö A:n syyllistymisestä kahteen perättömään lausumaan viranomaismenettelyssä.

Kielianalyysilausunnon luonteesta tässä asiassa

6. Voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 44 §:n 1 momentin (571/1948) mukaan, jos harkittaessa kysymystä, jonka arvostelemiseen tarvitaan erityisiä ammattitietoja, havaitaan tarpeelliseksi käyttää asiantuntijaa, hankkikoon oikeus kysymyksestä viraston tahi virkamiehen tai muun sillä alalla toimivan henkilön lausunnon taikka uskokoon yhdelle tai useammalle rehelliseksi ja taitavaksi tunnetulle saman alan tuntijalle tämän lausunnon antamisen.

7. Sanottua säännöstä sovelletaan vain tuomioistuimen nimeämään asiantuntijaan. Saman luvun 55 §:n (571/1948) mukaan, jos asianosainen nojautuu asiantuntijaan, joka ei ole oikeuden määräämä, olkoon tästä voimassa, mitä todistajasta on säädetty. Kuitenkin voidaan häneen soveltaa, mitä 50 §:ssä ja 51 §:n 2 momentissa on säädetty.

8. Kirjallisten todistajankertomusten käyttö on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n (690/1997) nojalla lähtökohtaisesti kiellettyä. Sen sijaan sekä tuomioistuimen että asianosaisen nimeämän asiantuntijan tulee saman luvun 50 §:n (1052/1991) nojalla laatia lausuntonsa lähtökohtaisesti kirjallisena. Jo tästä syystä on tärkeää määritellä, onko esitettävässä lausunnossa kysymys asiantuntijalausunnosta vai kirjallisesta todistajankertomuksesta.

9. Korkein oikeus on asianosaisen nimeämän asiantuntijan palkkiota koskevassa asiassa KKO 2004:83 todennut, että todistajien tehtävänä oikeudenkäynnissä on kertoa käsiteltävänä olevaan asiaan liittyvistä tosiseikoista. Asiantuntijaa taas kuullaan silloin, kun jutussa joudutaan harkitsemaan kysymystä, jonka arvostelemiseen tarvitaan erityisiä ammattitietoja. Asiassa KKO 1999:74, jossa oli kysymys ajokortin aitoudesta, Korkein oikeus katsoi, että keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto ja lisälausunto olivat viranomaisen antamia asiantuntijalausuntoja eivätkä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 1 momentissa tarkoitettuja oikeudenkäyntiä varten valmistettuja yksityisluontoisia todistajankertomuksia.

10. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvussa on todistajalla tarkoitettu henkilöä, joka tekee selkoa havaitsemistaan tosiseikoista, kun taas asiantuntija lähtökohtaisesti kertoo eri elämänalueiden kokemussäännöistä. Tähän tapaan on luonnehdittu asiantuntijan ja todistajan eroa myös todistelua koskevien säännösten uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 46/2014 vp s. 11 - 15). Hallituksen esityksen mukaan valintaperusteena todistajan ja asiantuntijan välillä voidaan pitää sitä, onko tietolähde vaihdettavissa toiseen todistelun siitä ainakaan periaatteessa huonontumatta vai onko tietolähteellä sellaisia ainutkertaisia havaintoja, joita ei periaatteessa muilla ole, eikä häntä siksi todistelun kärsimättä voida vaihtaa toiseen tietolähteeseen. Sanottuun hallituksen esitykseen perustuvat oikeudenkäymiskaaren 17 luvun muutokset (732/2015) tulevat voimaan vuoden 2016 alusta ja tuolloin voimaan tulevan 17 luvun 34 §:n mukaan asiantuntijaa kuullaan erityisiä tietoja vaativista kokemussäännöistä sekä niiden soveltamisesta asiassa ilmenneisiin seikkoihin.

11. Kuten hovioikeus on todennut, tässä asiassa esitetyssä lausunnossa somalin kielen tuntija on ammattitaitonsa perusteella analysoinut hankittua äänitettä. Hän ei ole kertonut aiemmin tekemiään havaintoja A:n käyttämästä kielestä.

12. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että kielianalyysilausuntoa on tässä asiassa pidettävä sellaisena asiantuntijalausuntona, johon syyttäjä on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 55 §:n (571/1948) nojalla vedonnut ja joka on saman luvun 50 §:n (1052/1991) nojalla tullut lähtökohtaisesti antaa kirjallisena.

13. Oikeudenkäymiskaaressa todistelukeinoina mainitaan kirjalliset todisteet, todistajat, asiantuntijat, katselmus sekä asianosaisen kuulustelu. Vastaavanlaista jaottelua noudatetaan myös 1.1.2016 voimaan tulevassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvussa (ks. HE 46/2014 vp s. 1). Kun asiantuntijan tulee lähtökohtaisesti antaa lausuntonsa kirjallisena, ei kirjallinen asiantuntijalausunto ole kirjallinen todiste, vaan kysymys on omasta todistuskeinostaan eli asiantuntijatodistelusta. Tästä syystä kirjallisen asiantuntijalausunnon sisältövaatimuksiin tai lausunnon hyödynnettävyyttä koskeviin kysymyksiin ei voida suoraan soveltaa kirjallisia todisteita koskevia säännöksiä.

Asiantuntijalausuntoja koskevia yleisiä oikeusohjeita

14. Kuten edellä on todettu, voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren säännökset ovat erilaisia tuomioistuimen nimeämän ja asianosaisen nimeämän asiantuntijan osalta. Muun muassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 47 §:ää (571/1948), jossa säädetään asiantuntijan puolueettomuudesta, sovelletaan vain tuomioistuimen nimeämään asiantuntijaan. Vuoden 2016 alusta voimaan tulevassa laissa erottelusta tuomioistuimen ja asianosaisen nimeämän asiantuntijan välillä luovutaan ja myös jälkimmäisiin sovelletaan vastaavanlaisia kelpoisuus- ja puolueettomuussäännöksiä (ks. HE 46/2014 vp s. 33 - 35).

15. Voimassa olevassa laissa asianosaisen nimeämää asiantuntijaa koskee edellä mainitun oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 55 §:n viittaussäännöksen nojalla vain luvun 50 §, jonka mukaan asiantuntijan tulee antaa tarkka selonteko siitä, mitä hän tutkimuksessaan on havainnut, sekä tähän nojautuva perusteltu lausunto hänelle esitetystä kysymyksestä. Lausunto on laadittava kirjallisesti, jollei tuomioistuin katso olevan syytä sallia, että se annetaan suullisesti. Milloin asiantuntijana käytetään muuta henkilöä kuin julkisen viran nojalla tai toimen nojalla sen haltijaa, tuomioistuimen on määrättävä aika, jonka kuluessa lausunto on annettava. Pykälän toisen momentin mukaan asiantuntijaa, joka on antanut lausuntonsa kirjallisena, on kuultava tuomioistuimessa suullisesti, jos asianosainen sitä vaatii eikä hänen kuulemisensa ole ilmeisesti merkityksetöntä, taikka jos tuomioistuin pitää asiantuntijan kuulemista tarpeellisena. Jos asiantuntijoita on useampia, voidaan yksi tai useampi heistä kutsua kuultavaksi. Muilta osin asianosaisen nimeämään asiantuntijaan sovelletaan todistajaa koskevia säännöksiä.

16. Asiantuntijatodistelun esittämistä lähtökohtaisesti kirjallisessa muodossa voidaan perustella asiantuntijatodistelun luonteella. Koska kysymys on yksittäiseen tapaukseen liittyvien havaintojen kertomisen sijasta asiantuntemukseen perustuvien kokemussääntöjen ja tieteellisten kysymysten kuvaamisesta, asiantuntijatodistelu on usein ymmärrettävämpää kirjallisessa muodossa. Todistelussa ei myöskään ole sellaista tarvetta kuin todistajien osalta havainnoida henkilön suullista kertomusta ja käyttäytymistä sitä annettaessa.

17. Kuitenkin on pidetty tarpeellisena, että myös asiantuntijaa voidaan kuulla suullisesti. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 50 §:n 2 momentin (1052/1991) säätämiseen johtaneissa esitöissä (HE 15/1990 vp s. 117) asiantuntijan suullisen kuulemisen mahdollisuutta perusteltiin paitsi todistelun välittömyydellä myös asiantuntijatodistelun varmuuden lisääntymisellä silloin, kun asianosaisilla ja tuomioistuimella on mahdollisuus tehdä epäselvien tai riitaisten kysymysten osalta täydentäviä kysymyksiä asiantuntijalle. Mainitussa lainkohdassa edellytyksenä asiantuntijan kuulemiselle on kuitenkin asianosaisen vaatimus ja se, ettei kuulemista pidetä ilmeisen merkityksettömänä tai se, että tuomioistuin pitää kuulemista tarpeellisena. Vastaavalla tavalla asiantuntijan kuulemisesta säädetään vuoden 2016 alusta voimaan tulevassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 36 §:ssä.

18. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten on katsottu edellyttävän, että vastaajalle on hänen halutessaan taattava tosiasialliset mahdollisuudet häntä vastaan esitetyn näytön riitauttamiseen. Vaikka ihmisoikeustuomioistuin onkin arvioinut, ettei asiantuntijoita voida täysin rinnastaa todistajiin, se on katsonut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksista seuraavan, ettei pelkästään mahdollisuus kirjallisen asiantuntijalausunnon johtopäätösten riitauttamiseen takaa riittävää puolustautumisoikeutta. Useimmissa tapauksissa tosiasiallisen riitauttamismahdollisuuden takaamisen on katsottu edellyttävän asiantuntijan kuulustelemista henkilökohtaisesti tuomioistuimessa (ks. esim. Matytsina v. Venäjä 27.3.2014, kohdat 168 - 169).

Voidaanko asiantuntijalausunto antaa nimettömänä?

19. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä lähtökohtana on, että todistelua ja todisteiden sallittavuutta koskevat kysymykset määräytyvät lähtökohtaisesti kansallisen oikeuden mukaan (mm. Al-Khawaja ja Tahery v. Yhdistynyt kuningaskunta, suuri jaosto 15.12.2011, kohta 118, asiantuntijatodistelun osalta Matytsina v. Venäjä 27.3.2014, kohta 169). Ihmisoikeustuomioistuin arvioi ratkaisuissaan, onko oikeudenkäynti kokonaisuudessaan todistelu mukaan lukien ollut oikeudenmukainen. Vaikka vastaajan oikeuksia olisi rajoitettu, tämän tasapainottaminen muilla keinoilla voi oikeuttaa katsomaan, ettei oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia ole rikottu.

20. Tietyissä tilanteissa asianosaisen tai todistajan kertomusten käyttö näyttönä on sallittua, vaikkei vastaajalla ole ollut mahdollisuutta vastakuulusteluun (ks. esimerkiksi KKO 2007:101). Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 (d) kohtaa ja 6 artiklan 1 kohtaa koskevan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella vastakuulusteluoikeuden puutteesta johtuva vastaajan puolustautumismahdollisuuksien heikkeneminen edellyttää tasapainottavia tekijöitä, kuten erityistä huolellisuutta häntä vastaan esitetyn näytön arvioinnissa (Al-Khawaja ja Tahery v. Yhdistynyt kuningaskunta, kohta 147 ja Gani v. Espanja 19.2.2013, kohdat 41 ja 42). Edellä kohdassa 18 todetuin tavoin vastakuulusteluoikeutta koskevia periaatteita on sovellettu ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä myös asiantuntijoihin.

21. Tässä asiassa hovioikeus on asettanut asiantuntijalausuntona pitämänsä kielianalyysilausunnon hyödyntämiskieltoon sillä perusteella, ettei sen antajan henkilöllisyys ole ollut tiedossa ja että kysymys on siten niin sanotusta anonyymistä todistelusta, joka ei ole voimassa olevan lain mukaan sallittua. Nimettömän kirjallisen asiantuntijalausunnon vastaanottamisessa ei kuitenkaan ole kysymys todistajan suullisesta kuulemisesta anonyymisti siten, ettei hänen henkilöllisyytensä tule hänet nimenneen asianosaisen vastapuolen tietoon eikä nimetöntä asiantuntijalausuntoa siten voida pitää sellaisena anonyyminä todisteluna, jonka vastaanottaminen ei ole sallittua.

22. Kysymys ei ole ollut myöskään sellaisista poikkeuksista vapaan todistelun periaatteeseen kuin esimerkiksi laissa säädetyn vaitiolo-oikeuden piiriin kuuluvista (KKO 2009:88) tai itsekriminointisuojaa loukkaamalla saaduista todisteista (KKO 2012:45). Todisteen tai sen sisältämän tiedon hankkiminen lainvastaisellakaan tavalla tai muutoin virheellisellä menettelyllä ei yleensä merkitse estettä todisteen hyödyntämiselle, vaan ensisijaisena seurauksena on todisteen näyttöarvon alentaminen sen mukaan, miten virheellisyys vaikuttaa todisteen luotettavuuteen (esimerkiksi KKO 2011:91).

23. Asiantuntijalausunnon luotettavuuden arvioinnissa olennainen merkitys saattaa olla sen viranomaisen tai yhteisön yksilöimisellä, jonka palveluksessa olevasta asiantuntijasta on kysymys. Lausunnon edellyttämästä asiantuntemuksesta vastaa tällöin myös sanottu viranomainen tai yhteisö ja lausunnon antaneen henkilön ammattitaito ja hänen ammatti- tai virkanimikkeensä voidaan kuvata erikseen lausunnossa. Näistä syistä yleiseksi ja ehdottomaksi edellytykseksi kirjallisen asiantuntijalausunnon hyväksymiselle todisteluna oikeudenkäynnissä ei voida asettaa sen antajan henkilöllisyyden ilmoittamista. Jos sen sijaan edellä mainittuja perusteita lausunnon antajan asiantuntemuksen arvioimiseen sen antaneen tahon perusteella ei ole, nimettömän lausunnon osalta tuomioistuimelta voivat puuttua kokonaan edellytykset harkita, onko kysymyksessä ylipäätään sellainen alan asiantuntijan lausunto, joka voidaan ottaa vastaan kirjallisena.

24. Kuten edellä on todettu, asianosaisella on niin halutessaan oikeus kuulla sekä tuomioistuimen että asianosaisen nimeämää asiantuntijaa suullisesti, ellei kuulemista pidetä ilmeisen merkityksettömänä. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön ja kotimaisen oikeuskäytännön mukaan vastakuulusteluoikeutta voidaan rajoittaa oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden kärsimättä lähinnä tilanteissa, joissa todistajaa tai asiantuntijaa ei voida saada oikeudenkäynnissä kuultavaksi. Henkilökohtaisen kuulemisen tarpeellisuutta arvioitaessa sen ilmeistä merkityksettömyyttä on tulkittava suppeasti.

25. Asiantuntijalausunnon laatijan henkilöllisyyden ilmoittaminen on tarpeen suullisen kuulemisen toteuttamiseksi. Tämän ohella kirjallisen asiantuntijalausunnon nimettömyys vaikeuttaa asiantuntijan kelpoisuutta ja luotettavuutta koskevaa arviointia. Asiantuntijan henkilöllisyyden ilmoittaminen voi vaikuttaa asianosaisen harkintaan siitä, haluaako hän nimetä asiantuntijan suullisesti kuultavaksi, sekä tuomioistuimen harkintaan suullisen kuulemisen tarpeellisuudesta.

Hovioikeuden menettelyn arviointi

26. Syyttäjä on muutoksenhakemuksessaan katsonut hovioikeuden menetelleen asiassa virheellisesti, koska hovioikeus ei ollut selvittänyt tai kehottanut syyttäjää selvittämään kielianalyysilausunnon laatijaa lausunnon antaneesta yrityksestä.

27. Oikeudenkäynnissä rikosasiassa syyttäjällä on yksinomainen vastuu syytettä tukevan todistusaineiston hankkimisesta ja esittämisestä. Tuomioistuin ei voi omasta aloitteestaan hankkia syytettä tukevaa näyttöä eikä myöskään kehottaa syyttäjää syytettä tukevan todistusaineiston hankkimiseen. Toisaalta tuomioistuimen tulee oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan valvoa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta. Tuomioistuimen tulee kysymyksin poistaa asianosaisten lausuntojen epäselvyyksiä ja puutteellisuuksia. Tuomioistuimen on siten prosessinjohtovaltaansa käyttäen huolehdittava siitä, että asiassa tulee selväksi, miten asianosaiset haluavat prosessuaalisia oikeuksiaan käyttää ja mitä he tarkoittavat näiltä osin vaatia.

28. Asian käsittelyn kannalta merkittävin epäselvyys on jutussa koskenut A:n vaatimusten sisältöä kielianalyysin huomioon ottamisessa. A:n valituksessa hovioikeudelle ei ole suoranaisesti vaadittu lausunnon antajan kuulemista henkilökohtaisesti hovioikeudessa tai lausunnon huomiotta jättämistä. Valituksessa on lähinnä vedottu siihen, että vastaajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on loukattu, kun tuomio on perustettu lausuntoon, jonka laatijaa ei ole kuultu tuomioistuimessa. Valituksessa on tämän ohella nimetty uutta henkilötodistelua kielianalyysin johtopäätösten kumoamiseksi. Valituksessa on katsottu kielianalyysilausunnon olevan kirjallinen oikeudenkäynnin varalta annettu kertomus eikä asiantuntijalausunto.

29. Syyttäjä on valitukseen vastatessaan lausunut käräjäoikeuden arvioineen oikein asiassa esitettyä todistelua ja sen sallittavuutta. Syyttäjällä on siten ollut mahdollisuus ottaa vastauksessaan kantaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiseen kielianalyysilausunnon osalta. Huomioon ottaen tätä kysymystä koskevat käräjäoikeuden tuomion perustelut ja valituksen sisältö on kuitenkin ilmeistä, että hovioikeuden ratkaisu kielianalyysilausunnon huomiotta jättämisestä on ollut syyttäjälle yllätyksellinen. Hovioikeuden olisi tullut prosessinjohtoon kuuluvin toimin ensin selvittää, vaatiiko valittaja nimenomaisesti lausunnon antajan suullista kuulemista ja millä perusteella. Hovioikeus olisi tämän jälkeen voinut harkita, onko lausunnon laatijaa tarpeen kuulla suullisesti vai onko mahdollisesti riittävää, että hänen henkilöllisyytensä on asianosaisten ja tuomioistuimen tiedossa.

30. Jos hovioikeus olisi katsonut suullisen kuulemisen olevan tarpeen, sen olisi tullut varata syyttäjälle mahdollisuus selvittää lausunnon laatija tai vielä lausua kysymyksestä. Oikeuskäytännössä on katsottu, että tuomioistuimen velvollisuutena on kyselyoikeuttaan käyttäen selventää asianosaisten vaatimuksiin liittyvät epäselvyydet myös silloin, kun vaatimus kohdistuu rikosasian vastaajaan (KKO 2010:40 ja KKO 2013:98). Mikäli syyttäjä olisi tämän jälkeen vedonnut vain kirjalliseen lausuntoon sen näyttöarvon vaarantumisesta huolimatta, tämä olisi ollut asianosaisen tietoinen valinta. Korkein oikeus on edellä todennut, että todisteen näyttöarvon alentaminen on todisteen hyödyntämiskieltoon verrattuna ensisijainen vaihtoehto. Vuoden 2016 alusta voimaan tulevassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n 3 momentissa säädetään lakivaliokunnan mietinnössä esitetyn mukaisesti pääsääntönä, että tuomioistuin saa hyödyntää myös lainvastaisesti hankittua todistetta. Tästä poiketaan vain silloin, kun näin hankitun todisteen hyödyntäminen vaarantaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista (LaVM 19/2014 vp s. 20). Mikäli hovioikeus olisi kuitenkin katsonut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaarantuvan, sen olisi joka tapauksessa tullut tuoda asianosaisten tietoon mahdollisuus, että hovioikeus saattaisi kieltää kielianalyysin hyödyntämisen sen nimettömyydestä johtuen.

31. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus on menetellyt virheellisesti, kun se ei ole ennen kielianalyysilausunnon huomiotta jättämistä koskenutta päätöstään ottanut tarkemmin selvää vastaajan sanottuun lausuntoon liittyvistä henkilötodistelua koskevista vaatimuksista ja tarvittaessa varannut syyttäjälle tilaisuutta lausunnon laatijan henkilöllisyyden selvittämiseen.

Johtopäätökset

32. Korkein oikeus katsoo, että kohdassa 31 kuvatun hovioikeuden virheellisen menettelyn vuoksi asiassa on jäänyt selvittämättä, onko asiassa tarpeen kuulla Skandinavisk Språkanalys AB:n kielianalyysilausunnon laatijaa henkilökohtaisesti, ja mikäli tämä katsotaan tarpeelliseksi, hankkiiko lausunnon todisteluksi nimennyt syyttäjä sellaisen selvityksen, että kuuleminen voidaan toteuttaa. Ennen sanottuja toimenpiteitä ei voida tarkemmin arvioida, mikä oikeudellinen merkitys asiassa on sillä, että lausunto on esitetty vain kirjallisena. Näistä syistä asia on palautettava hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös ja tuomio kumotaan. Asia palautetaan Itä-Suomen hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Juha Häyhä, Pekka Koponen, Tuula Pynnä ja Jarmo Littunen. Esittelijä Heli Melander.